Joskus kulttuuri inspiroi hieman kyseenalaisesti. Rusalka-ooppera Brnossa inspiroi seuraavan dialogin kirjoittamiseen:
– Oletko koskaan kärsinyt sydänsuruista?
– Kerran. Hän oli oopperalaulajar, primadonna.
– Eikö hän rakastanut sinua?
– Oi kyllä! Tulenpalavasti.
– Mitä tapahtui?
– Hän kuoli käsivarsilleni.
– Oh.
– Mitä siitä, tyypillinen oopperarakkaus.
Kuinka omaperäinen tämä dialogi sitten on – jotain tuttua tässä makaaberissa huumorissa kalskahtaa. Kuitenkin oopperarakkaus on niin usein juoneltaan aika kamalaa; rakastutaan ensisilmäyksellä, vannotaan ikuista rakkautta, kohdataan vaikeuksia ja silti lopuksi toinen tai molemmat kuolevat.
Minulla on inspiraatio näytelmän kirjoittamiseen. Teatterimaailma on viime aikoina alkanut innostaa minua yhä enemmän. Opiskelen kyllä puvustajaksi, mutta se ei enää tunnu siltä, mitä haluaisin teatterissa tehdä: luoda jotain uutta ja vaikuttaa siihen, mitä esitetään.
Romaanielämää 