Aloitin runojen kirjoittamisen jo 4-vuotiaana. Ensimmäinen runoni (tai no, siihen aikaan ne olivat “lauluja”), äidille saneltu, on 4-vuotiaana kirjoitettu ja ajoittuu vuoteen 1995:
Iso vanha ruukku
Armas kaikki
Sermas suukko
Vanhat ihmiset oli ennen
Suomi on jääkiekon maailmanmestari
Olimme samana vuonna käyneet Kreetalla, ilmeisesti vanhat saviruukut olivat tehdneet minuun vaikutuksen. Ja tästä huomaa, että olin jo pienestä kovin historiakiinnostunut! Olen varmaan tuosta lähtien kirjoitellut tai sanellut runoja. Erityisesti ala-asteen aikana kirjoitin runoja kortteihin ja jopa aineita runomuodossa. Vaikutteita tuli ilmeisesti lastenloruista, musiikkitunneilta (vaikka olin ja olen yhä taitava laulamaan nuotin vierestä, eh). Varmaan jo 8-vuotiaasta lähtien lukemistona Louisa May Alcottin Pikku Naisia ja L. M. Montgomeryn Runotyttö- ja Anna-kirjat. Niissähän tytöt harrastivat kirjoittamista ja kirjoittelvat runoja toisilleen. Kirjoitin jonkinlaisia balladeita ja satuja. Esimerkiksi tämä runo, joka on kuin suoraan tytökirjasta, olin 9-vuotias.
Kauas laaksojen taa
Kauas laaksojen taa
pieni lintu lentää.
Katso lintua liihottavaa
kyllä se sinne entää.Kauas laaksojen taa
pieni kettu kävelee.
Katso kettua vaeltavaa
kyllä se sinne pääsee.Kauas laaksojen taa
minäkin katoan!
Siellä on onnen maa,
nään eläintenkin ilotsevan.
Tyttökirjojen ullakkoromantiikan vaikutus oli aika selkeä. Näyte vuodelta 2002, kun olin 12-vuotias:
Sukujen laulu
Valokuva-albumissa hymysuin
Herrat ja rouvat koreissa vaatteissaan
Katsovat ilmein lukituin
omista kuvistaan.Ja sukujen laulu soi
avatessa soittorasiaa.
Ja se kertoa voi
monta tarinaa.Päiväkirjat hyllyllään
lukijaansa odottaa.
Ja vanhat kuvat hymyillään
kertoo tarinaa.Ja sukujen laulu soi
vuodesta vuotehen.
Ja valokuva-albumin selata voi
kannesta kantehen.
“Lukituin ilmein” on muuten nytkin katsottuna hieno ilmaisu. Olin kieltämättä myös varsin taitava loppusointujen kanssa. Riimittely oli minulla pitkään verissä. Saima Harmajan lisäksi luin Uuno Kailasta, Yrjö Jylhää, ehkä vähän Eino Leinoakin.
13-vuotiaasta eteenpäin kirjoitin paljon fantasiarunoja. Olin lukenut Kalevalan (alkuperäisenä) sekä Tarun sormusten herrasta ja inspiroitua sen balladeista. Ehkä näistä olisi saanut jonkinlaisen fantasiataruston aikaan. Minulla oli runoja vuodenajoista ja taivaankappaleista. 2003:
Kuuntytär
Kuunsilta heijastuu
veteen hopeiseen.
Ja hopeiset aallot lyö
rantaan kultaiseen.Ja rannalla istuu
Kuuntytär yksinään
ja katseen kultahiekkaan
hän suuntaa mietteissään.Siitä alkaa meri,
jota kukaan ei ole tutkinut.
Loputtoman maailman laidan
ovat nähneet vain fregattilinnut.Meri jatkuu maailman ääriin
ja ponkaisee sieltä takaisin…
Tätä kaikkea kuu on katsonut
ikiajat kasvoin kultaisin.Tätä Kuuntytär miettii.
Kuunsiltaa suudellen
hän siunaa tämän maan
ja kotinsa ikiaikaisen.
ja 2004:
Tähtien tytär
Valkeassa tähtipuvussani
olin kauniimpi kuin kukaan muu.
Eksynyt tähti loisti otsallani,
tähtien luo mun on kaipuu.Minut tähtien luota karkotettiin,
olin kauniimpi kuin kuningatar Kuu.
Nyt katson ylös tähtiin loistaviin,
tähtien luo mun on kaipuu.Synkässä metsässä on nyt majani,
uhkaava sen jokainen puu.
Tähtien luona oli ennen kotini,
tähtien luo mun on kaipuu.Olin kauniimpi kuin kuningatar Kuu,
päivä mailleen jo vaipuu.
Olin tähdistä kauniimpi kuin kukaan muu,
tähtien luo mun on kaipuu.
14-vuotiaana äiti osti minulle Edith Södergrania. Vielä niin nuorena pidin runoja vääränlaisina, koska niissä ei ollut loppusointuja. Myöhemmin ymmärsin niiden hienouden ja kirjoitin vapaamittaisen runon, jossa näkyy mielestäni myös Saima Harmajan vaikutusta:
Ristiriita
Minä laskeuduin alas Tuonelaan
leikatakseni Kuoleman viitasta palasen
kirjoittaakseni siihen tulilinnun sulalla
elämänvoittoisia runoja.
Vielä tämänkin jälkeen taisin pysyä fantasia- ja riimittelylinjalla jonkin aikaa, mutta vähitellen runokieleni alkoi muuttua kokeilemammaksi. Siitä ehkä myöhemmin.
Romaanielämää 
kerro lisää!
Itse tykkäsin Pikku Naisista kyllä, mutta vihasin Pientä Runotyttöä. Emilia oli mielestäni äärimmäisen ärsyttävä diiva sanoessaan: “Kirjoittaminen on minulle yhtä tärkeää kuin hengittäminen!” Muistan ajatelleeni, että ei kukaan voi tosissaan ajatella noin, tyhmä Emilia joka ei ymmärrä elämästä mitään, toisin kuin minä jo vuoden vanhempana! Koin näin jälkeenpäin ajatellen runotytön jotenkin uhaksi; otin paineita, että minun olisi pitänyt olla samanlainen kirjoittaakseni. Muistatko mitä tarkoitit sanalla “sermas”? Lasten runot ovat äärimmäisen kiinnostavia! Itseltäni on tallessa ainakin sellainen kuin “Puista lehdet putoaa./Autot eivät enää aja./Autot ja lehdet pysähdyksissä.”, olin noin 4 – 5 -vuotias, ja äiti kirjoitti sen ylös. Nyt tekisi mieli tehdä lupauksia, että sitten kun minulla on päiväkoti-ikäisiä lapsia, kirjoitan heiltä paljon runoja ylös, mutta saa nähdä, kuinka elämässä käy 😀
Minä pidin Emiliasta ja samaistuin häneen jonkin verran, toisaalta en nuorempana osannut olla lainkaan kriittinen lukemiani kirjoja kohtaan… Ihailin ja vähän kadehdin Emiliaa, mutta muistan pitäneeni enemmän Anna-kirjoista.
Olisiko “sermas” ollut jotain melkein kermaista mutta ei ihan? En minä niin vanhoja asioita muista! Muuoin muistan kyllä tuon kirjoittamistilanteen tosi hyvin, ja että olisin selitänytkin jotain, kumma kyllä.
Itselläni on kokemusta vain omista runoistani. Niitä olisi kiva kuulla muilta, harmi että viime aikoina on tullut aika vähän oltua lasten kanssa että tällaisia saisi kuulla. Mutta sen sanon, että tuo lupaus olisi tosi hyvä! Von sanoia, että olen kiitollinen äidilleni, joka kirjoitti omia juttujani ylös ja on säästänyt ne 🙂